Kohtaamisia vaalikentillä: katukampanjan tilinpäätös

Kampanja on nyt ohi ja on hyvä tehdä yhteenveto sen ihmisistä, tunnelmista ja keskusteluista. Päällimmäisenä jää mieleen positiivisuus: tämän kampanjan aikana ihmisiltä satoi kuraa niskaan huomattavasti aiempaa vähemmän. Myös ehdokkaiden välillä vallitsi hyvä henki ja tsemppiä toivoteltiin yli puoluerajojen. Vihreissä ehdokkaat tekivät hyvää yhteistyötä, tästä hyvänä esimerkkinä Eki Nikulaisen, Silja Uusikankaan ja Simo Raittilan kanssa muodostamani ”vaalirinki”, joka mm. keräsi ongelmajätteitä Kumpulassa, Toukolassa ja Koskelassa ja antoi ihmisille samalla kaikkien flyerit tutustuttavaksi.

Oma katukampanjani alkoi tosimielessä vasta ennakkoäänestyksen alkaessa. Viime vaalien aikaan olin opiskelija (ja ilman työtä), jolloin vapaa-aikaa riitti runsaasti myös vaalityöhön. Nyt työelämässä ollessani vapaa-aikaa ei tuntunut oikein riittävän. Niinpä otin vaaliloman ennakkoäänestyksen ajaksi ja käytin ajan kampanjointiin. Jaoin flyereita etupäässä metroasemilla sekä keskustassa, mutta jonkin verran myös juna-asemilla sekä esim. Bulevardilla työpaikkani Metropolia Ammattikorkeakoulun läheisyydessä. Lisäksi kampanjoin myös työmatkoilla Berliinissä ja Kuopiossa.

Mieleenpainuvia kohtaamisia

Metromainos oltiin huomattu laajalti ja siitä tuli hyvää palautetta.

Katukampanjan aikana ihmiset tulivat rohkeasti keskustelemaan asioista maan ja taivaan välillä. Ehkäpä mieleenpainuvin oli kohtaaminen ala-asteen englanninkielen opettajani kanssa Sörnäisissä. Annoin tälle flyerin, jolloin nainen kysyi, että enkö olekin Jukka Jonninen. En tunnistanut heti naista, mutta ilmeisesti tämä oli nähnyt vaalimainokseni metrossa ja tunnisti minut näin ulkonäöltä. Nainen kertoi, että olin jäänyt tämän mieleen ala-asteen sanakokeesta. Kokeessa oli annettu kymmenen sanaa ja jokaisesta näistä piti muodostaa englanninkielinen lause. Olin kuulemma ympännyt jollain tavalla jokaiseen lauseeseen mukaan Teemu Selänteen.

Toinen mielenpainuva kohtaaminen tapahtui Narinkkatorilla. Noin 50-vuotias herrasmies tuli haastamaan vaikeilla kysymyksillä koskien kulttuurien keskinäistä paremmuutta, maahanmuuttopolitiikkaa ja EU-tukia. Keskustelimme lähinnä kulttuureista, ihmisoikeuksista ja EU-tuista ainakin 15 minuuttia hyvässä hengessä. Mies oli ilmeisesti klassinen liikkuva äänestäjä, joka tarkastelee maailmaa ehkä ”perussuomalaiseksi” luonnehdittavasta näkövinkkelistä. Päädyimme aika hyvään yhteisymmärrykseen universaaleihin ihmisoikeuksiin sekä EU-tukiin liittyen. Pidän mahdollisena, että mies jopa päätyi lopulta äänestämään vihreätä ehdokasta: ”Ei ainakaan ällistä jää kiinni”, mies tokaisi ennen kuin lähti kohti Kampin keskusta.

 

Perussuomalaisten jytkyä ei ole tulossa

Katukampanjointia Simo Raittilan kanssa Kannelmäessä.

Tämä mies oli yksi niistä kymmenistätuhansista helsinkiläisistä, jotka perussuomalaisten täytyy saada puolelleen, mikäli he haluavat jytkäyttää kunnolla myös Helsingissä. Oma tuntumani PS:n kampanjasta Helsingissä on se, ettei isoa jytkyä ole tulossa. Syy tähän löytyy ennen kaikkea veltosta kampanjoinnista, jota Kannelmäen Sitratorin tapahtumat ilmensivät. Olin Simo Raittilan kanssa kampanjoimassa torilla. Simo jakoi tukiryhmänsä kanssa panemaansa kotikaljaa ja otimme kumpikin aktiivisesti kontaktia ihmisiin ja juttelimme heidän kanssaan. Torille kurvasi myös Perussuomalaisten vaaliauto ja pian heillä oli myös teltta pystyssä ja muutama ehdokas kahvia ryystämässä. Ilmeisesti mukana oli myös pieniä lahjakasseja ihmisille. Mutta kun me otimme rohkeasti kontaktia ihmisiin, tyytyivät perussuomalaiset lähinnä juomaan kahvia keskenään katoksen alla. Paitsi silloin, kun yksi ehdokkaista tuli juttelemaan mukavia kanssamme.

Vaaliteemat kiinnostivat

 

Kampanjointia siskon kanssa Kulosaaressa.

Omat vaaliteemani tuntuivat miellyttävän ihmisiä. Herttoniemessä juttelin pitkään vihreätä ehdokasta etsivän naisen kanssa. Keskustelimme ennen kaikkea syrjäytymisestä ja siihen puuttumisen keinoista. Nainen piti syrjäytymistä erittäin tärkeänä vaaliteemana ja oli ilmeisen vakuuttunut ennen kaikkea poikien syrjäytymisen ehkäisemisen tärkeydestä. Siilitien metroasemalla juttelin juuri laivalta palanneen miehen kanssa. Pienessä maistissa ollut mies oli kiinnostunut asuntomarkkinoista ja piti 12-kohtaista työkalupakkiani niiden korjaamiseksi niin hyvänä kokonaisuutena, että lupasi minulle äänensä. Asuntomarkkinoista kävin hyvän keskustelun myös kampanjoidessani Kuopiossa ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivien iltamissa. Myös useat jalkapalloihmiset ovat ilmaisseet tukensa kampanjalleni ja hiekkakenttien muuttaminen tekonurmiksi on herättänyt jonkin verran keskustelua.

Joidenkin kanssa on keskusteltu myös kunnallispolitiikkaan liittymättömistä asioista. Pohjois-Haagan juna-asemalla törmäsin mukavaan vanhempaan naiseen, joka oli ollut joskus muinoin Pekka Haaviston opettaja. Tämä kertoi mm. nuoresta Pekasta sekä omista harrastuksistaan. Itäkeskuksessa törmäsin nuoreen mieheen, joka oli kiinnostunut Vihreän miesliikkeen armeijamallista (jota olen kehitellyt). Pian keskustelu lipui road trippeihin ja annoin miehelle vinkkejä liittyen automatkailuun Yhdysvalloissa.

Ydinkaukolämpö yllätti positiivisesti

Ydinkaukolämpö oli yksi keskeisistä vaaliteemoistani. Tämä nousi laajempaankin keskusteluun, kun Osmo Soininvaara blogasi asiasta vaaliviikolla. Ennen kampanjaa ajattelin, että asia saattaisi nostattaa joissain ihmisissä negatiivisiakin tunteita. Mutta vastaan on tullut vain yksi ihminen, joka on sanonut, että olisi äänestänyt minua muuten, mutta ydinvoimakannan vuoksi ei voi. Päinvastaisia viestejä on tullut paljon enemmän. Soininvaarakin kiitteli vaaliteemasta:

”Onnittelusta siviilirohkeudesta ja selkeän vaihtoehdon tarjoamisesta ydinvoimaa kannattaville vihreille!”

Ode tuli vielä juttelemaan asiasta kanssani lisää eilen Kolmen Sepän patsaalla.

Kampanjan edetessä ydinkaukolämpö kiinnosti yllättävän harvaa: flyeria tarkastelleet ihmiset kyselivät useammin joko asuntomarkkinoista tai Vihreästä miesliikkeestä. Ydinkaukolämpö nousi keskusteluihin oikeastaan vain kampanjoidessani Berliinissä, jossa oli paikalla suomalaisia insinöörejä. Olin ydinvoiman vähäisestä huomiosta jopa hieman yllättynyt. Onkin ilmeisesti niin, että ydinvoima on tavalliselle helsinkiläiselle paljon luultua vähemmän intohimoja nostattava aihe. Oden blogauksen jälkeen asia on kuitenkin herättänyt hieman keskustelua myös vaalikentillä. Eilen illalla päättelin kampanjaani jakamalla flyereita Sörnäisten metroasemalla. Ohi kävellyt hyvin asiantuntevalta vaikuttanut nuorempi nainen jäi juttelemaan kanssani ydinkaukolämmöstä ja Secure-reaktoreista. Oli kuulemma lukenut blogikirjoituksenikin asiaan liittyen. Pian tämän jälkeen metsäekologiaa yliopistossa opiskeleva nuorempi mies jäi juttelemaan puubiopolttoaineista ja ydinkaukolämmöstä. Mies oli tietoinen puubiopolttoaineiden haittapuolista ja oli kuulemma aina pitänyt ydinvoimavastaisuutta pitkänä miinuksena vihreissä. Kaiken kaikkiaan nyt on sellainen tunne, että ydinvoimasta voidaan alkaa puhua avoimesti myös vihreiden sisällä ja että hyvin suuri osa äänestäjistä suhtautuu asiaan pragmaattisesti – merkittävä osa potentiaalisista vihreiden äänestäjistä jopa hyvin myönteisesti.

Kaiken kaikkiaan katukampanja oli onnistunut ja mielenkiintoinen. Keskusteluja syntyi paljon enemmän kuin aikaisemmin, ne olivat aikaisempaa mielenkiintoisempia ja yleinen mieliala oli kannustava ja positiivinen. Uskon, että tämä lupaa hyvää sekä oman että vihreiden menestyksen kannalta. Nyt on sitten enää vuorossa äänestäminen. Taidankin tästä siis lähteä raapustamaan äänestyskorttiin numeron 946.

2 vastausta artikkeliin ”Kohtaamisia vaalikentillä: katukampanjan tilinpäätös

    • Niinpä, ja työ Helsingin hyväksi jatkunee jossain lautakunnassa (nythän olen liikuntalautakunnan varajäsen). Eikä blogikaan tähän kuole:). Ajattelin laittaa viimeistään viikonloppuna vähän analyysia omasta tuloksestani ja vähän myöhemmin Vihreiden Helsingin tuloksesta.

Kommentointi on suljettu.