Kohtaamisia vaalikentillä: katukampanjan tilinpäätös

Kampanja on nyt ohi ja on hyvä tehdä yhteenveto sen ihmisistä, tunnelmista ja keskusteluista. Päällimmäisenä jää mieleen positiivisuus: tämän kampanjan aikana ihmisiltä satoi kuraa niskaan huomattavasti aiempaa vähemmän. Myös ehdokkaiden välillä vallitsi hyvä henki ja tsemppiä toivoteltiin yli puoluerajojen. Vihreissä ehdokkaat tekivät hyvää yhteistyötä, tästä hyvänä esimerkkinä Eki Nikulaisen, Silja Uusikankaan ja Simo Raittilan kanssa muodostamani ”vaalirinki”, joka mm. keräsi ongelmajätteitä Kumpulassa, Toukolassa ja Koskelassa ja antoi ihmisille samalla kaikkien flyerit tutustuttavaksi.

Oma katukampanjani alkoi tosimielessä vasta ennakkoäänestyksen alkaessa. Viime vaalien aikaan olin opiskelija (ja ilman työtä), jolloin vapaa-aikaa riitti runsaasti myös vaalityöhön. Nyt työelämässä ollessani vapaa-aikaa ei tuntunut oikein riittävän. Niinpä otin vaaliloman ennakkoäänestyksen ajaksi ja käytin ajan kampanjointiin. Jaoin flyereita etupäässä metroasemilla sekä keskustassa, mutta jonkin verran myös juna-asemilla sekä esim. Bulevardilla työpaikkani Metropolia Ammattikorkeakoulun läheisyydessä. Lisäksi kampanjoin myös työmatkoilla Berliinissä ja Kuopiossa.

Mieleenpainuvia kohtaamisia

Metromainos oltiin huomattu laajalti ja siitä tuli hyvää palautetta.

Katukampanjan aikana ihmiset tulivat rohkeasti keskustelemaan asioista maan ja taivaan välillä. Ehkäpä mieleenpainuvin oli kohtaaminen ala-asteen englanninkielen opettajani kanssa Sörnäisissä. Annoin tälle flyerin, jolloin nainen kysyi, että enkö olekin Jukka Jonninen. En tunnistanut heti naista, mutta ilmeisesti tämä oli nähnyt vaalimainokseni metrossa ja tunnisti minut näin ulkonäöltä. Nainen kertoi, että olin jäänyt tämän mieleen ala-asteen sanakokeesta. Kokeessa oli annettu kymmenen sanaa ja jokaisesta näistä piti muodostaa englanninkielinen lause. Olin kuulemma ympännyt jollain tavalla jokaiseen lauseeseen mukaan Teemu Selänteen.

Toinen mielenpainuva kohtaaminen tapahtui Narinkkatorilla. Noin 50-vuotias herrasmies tuli haastamaan vaikeilla kysymyksillä koskien kulttuurien keskinäistä paremmuutta, maahanmuuttopolitiikkaa ja EU-tukia. Keskustelimme lähinnä kulttuureista, ihmisoikeuksista ja EU-tuista ainakin 15 minuuttia hyvässä hengessä. Mies oli ilmeisesti klassinen liikkuva äänestäjä, joka tarkastelee maailmaa ehkä ”perussuomalaiseksi” luonnehdittavasta näkövinkkelistä. Päädyimme aika hyvään yhteisymmärrykseen universaaleihin ihmisoikeuksiin sekä EU-tukiin liittyen. Pidän mahdollisena, että mies jopa päätyi lopulta äänestämään vihreätä ehdokasta: ”Ei ainakaan ällistä jää kiinni”, mies tokaisi ennen kuin lähti kohti Kampin keskusta.

 

Perussuomalaisten jytkyä ei ole tulossa

Katukampanjointia Simo Raittilan kanssa Kannelmäessä.

Tämä mies oli yksi niistä kymmenistätuhansista helsinkiläisistä, jotka perussuomalaisten täytyy saada puolelleen, mikäli he haluavat jytkäyttää kunnolla myös Helsingissä. Oma tuntumani PS:n kampanjasta Helsingissä on se, ettei isoa jytkyä ole tulossa. Syy tähän löytyy ennen kaikkea veltosta kampanjoinnista, jota Kannelmäen Sitratorin tapahtumat ilmensivät. Olin Simo Raittilan kanssa kampanjoimassa torilla. Simo jakoi tukiryhmänsä kanssa panemaansa kotikaljaa ja otimme kumpikin aktiivisesti kontaktia ihmisiin ja juttelimme heidän kanssaan. Torille kurvasi myös Perussuomalaisten vaaliauto ja pian heillä oli myös teltta pystyssä ja muutama ehdokas kahvia ryystämässä. Ilmeisesti mukana oli myös pieniä lahjakasseja ihmisille. Mutta kun me otimme rohkeasti kontaktia ihmisiin, tyytyivät perussuomalaiset lähinnä juomaan kahvia keskenään katoksen alla. Paitsi silloin, kun yksi ehdokkaista tuli juttelemaan mukavia kanssamme.

Vaaliteemat kiinnostivat

 

Kampanjointia siskon kanssa Kulosaaressa.

Omat vaaliteemani tuntuivat miellyttävän ihmisiä. Herttoniemessä juttelin pitkään vihreätä ehdokasta etsivän naisen kanssa. Keskustelimme ennen kaikkea syrjäytymisestä ja siihen puuttumisen keinoista. Nainen piti syrjäytymistä erittäin tärkeänä vaaliteemana ja oli ilmeisen vakuuttunut ennen kaikkea poikien syrjäytymisen ehkäisemisen tärkeydestä. Siilitien metroasemalla juttelin juuri laivalta palanneen miehen kanssa. Pienessä maistissa ollut mies oli kiinnostunut asuntomarkkinoista ja piti 12-kohtaista työkalupakkiani niiden korjaamiseksi niin hyvänä kokonaisuutena, että lupasi minulle äänensä. Asuntomarkkinoista kävin hyvän keskustelun myös kampanjoidessani Kuopiossa ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivien iltamissa. Myös useat jalkapalloihmiset ovat ilmaisseet tukensa kampanjalleni ja hiekkakenttien muuttaminen tekonurmiksi on herättänyt jonkin verran keskustelua.

Joidenkin kanssa on keskusteltu myös kunnallispolitiikkaan liittymättömistä asioista. Pohjois-Haagan juna-asemalla törmäsin mukavaan vanhempaan naiseen, joka oli ollut joskus muinoin Pekka Haaviston opettaja. Tämä kertoi mm. nuoresta Pekasta sekä omista harrastuksistaan. Itäkeskuksessa törmäsin nuoreen mieheen, joka oli kiinnostunut Vihreän miesliikkeen armeijamallista (jota olen kehitellyt). Pian keskustelu lipui road trippeihin ja annoin miehelle vinkkejä liittyen automatkailuun Yhdysvalloissa.

Ydinkaukolämpö yllätti positiivisesti

Ydinkaukolämpö oli yksi keskeisistä vaaliteemoistani. Tämä nousi laajempaankin keskusteluun, kun Osmo Soininvaara blogasi asiasta vaaliviikolla. Ennen kampanjaa ajattelin, että asia saattaisi nostattaa joissain ihmisissä negatiivisiakin tunteita. Mutta vastaan on tullut vain yksi ihminen, joka on sanonut, että olisi äänestänyt minua muuten, mutta ydinvoimakannan vuoksi ei voi. Päinvastaisia viestejä on tullut paljon enemmän. Soininvaarakin kiitteli vaaliteemasta:

”Onnittelusta siviilirohkeudesta ja selkeän vaihtoehdon tarjoamisesta ydinvoimaa kannattaville vihreille!”

Ode tuli vielä juttelemaan asiasta kanssani lisää eilen Kolmen Sepän patsaalla.

Kampanjan edetessä ydinkaukolämpö kiinnosti yllättävän harvaa: flyeria tarkastelleet ihmiset kyselivät useammin joko asuntomarkkinoista tai Vihreästä miesliikkeestä. Ydinkaukolämpö nousi keskusteluihin oikeastaan vain kampanjoidessani Berliinissä, jossa oli paikalla suomalaisia insinöörejä. Olin ydinvoiman vähäisestä huomiosta jopa hieman yllättynyt. Onkin ilmeisesti niin, että ydinvoima on tavalliselle helsinkiläiselle paljon luultua vähemmän intohimoja nostattava aihe. Oden blogauksen jälkeen asia on kuitenkin herättänyt hieman keskustelua myös vaalikentillä. Eilen illalla päättelin kampanjaani jakamalla flyereita Sörnäisten metroasemalla. Ohi kävellyt hyvin asiantuntevalta vaikuttanut nuorempi nainen jäi juttelemaan kanssani ydinkaukolämmöstä ja Secure-reaktoreista. Oli kuulemma lukenut blogikirjoituksenikin asiaan liittyen. Pian tämän jälkeen metsäekologiaa yliopistossa opiskeleva nuorempi mies jäi juttelemaan puubiopolttoaineista ja ydinkaukolämmöstä. Mies oli tietoinen puubiopolttoaineiden haittapuolista ja oli kuulemma aina pitänyt ydinvoimavastaisuutta pitkänä miinuksena vihreissä. Kaiken kaikkiaan nyt on sellainen tunne, että ydinvoimasta voidaan alkaa puhua avoimesti myös vihreiden sisällä ja että hyvin suuri osa äänestäjistä suhtautuu asiaan pragmaattisesti – merkittävä osa potentiaalisista vihreiden äänestäjistä jopa hyvin myönteisesti.

Kaiken kaikkiaan katukampanja oli onnistunut ja mielenkiintoinen. Keskusteluja syntyi paljon enemmän kuin aikaisemmin, ne olivat aikaisempaa mielenkiintoisempia ja yleinen mieliala oli kannustava ja positiivinen. Uskon, että tämä lupaa hyvää sekä oman että vihreiden menestyksen kannalta. Nyt on sitten enää vuorossa äänestäminen. Taidankin tästä siis lähteä raapustamaan äänestyskorttiin numeron 946.

Minimoidaan päästöt ydinkaukolämmöllä

Helsingillä on edessään suuria energiapäätöksiä. Tavoitteet on asetettu korkealle: 2020 mennessä kasvihuonekaasupäästöjä tulisi alentaa 20% ja 2050 mennessä niistä pitäisi päästä kokonaan eroon. Helsingin Energia (Helen) on tehnyt kehitysohjelman, jossa on suunnitelma päästöjen vähentämisestä tavoitteiden mukaisesti bioenergialla ja hiilen talteenotolla (CCS). Suunnitelma on saanut siunauksen Helsingin kunnallispäättäjiltä. Muita esille tuotuja vaihtoehtoja ovat ydinkaukolämpö sekä toiminnan jatkaminen nykyisillä voimaloilla. Tarkastelen tässä kirjoituksessa näitä kaikkia vaihtoehtoja ja perustelen, miksi ydinkaukolämpö on sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta paras ratkaisu Helsingin päästötavoitteiden saavuttamiseksi.

Noin puolet Helsingin kasvihuonepäästöistä tulee kaukolämmön tuotannosta. (lähde: Helsingin ympäristöraportti 2011)

Helenin kehitysohjelma: bioenergiaa ja hiilen talteenottoa

Helenin kehitysohjelmassa Helsinki siirtyy ensin bioenergian käyttöön ja 2030-luvulta alkaen käyttämään hiilen talteenottoa. Aluksi nykyisille hiilivoimaloille tehdään modifikaatiot, jolloin niissä voidaan polttaa myös puubiopolttoaineita. 2020-luvulla Vuosaareen rakennetaan monipolttolaitos, jossa bioenergian osuus polttoaineesta saadaan 70 %:een. Ja lopuksi 2030-luvulta alkaen jäljelle jääneisiin voimaloihin asennetaan hiilen talteenotto. Lisäksi rakennetaan runsaasti merituulivoimaa, josta saataisiin tulevaisuudessa jopa 40 % Helsingin sähköstä.

Helenin julkistaessa kehitysohjelmansa alkuvuodesta 2010, sai siitä hyvin erikoisen vaikutelman. Ohjelmaan oli sisäänkirjoitettu paljon kritiikkiä itseään kohtaan. Päällimmäisenä kritiikin kohteena oli taloudelliset vaikutukset, joita kuvaillaan varsin raflaavin sanankääntein: ohjelman sanotaan käytännössä pyyhkivän Helenin kaupungille vuosittain tulouttamat 200 miljoonaa euroa lähes kokonaan. Lisäksi energian hinta tulee nousemaan merkittävästi. Tuoreeltaan kirjoitettu kritiikkini ohjelmaa kohtaan on luettavissa Helsingin vihreiden ilmastotyöryhmän blogista.

Kritiikkini ohjelmaa kohtaan voi tiivistää neljään seikkaan:

1. Päästövähennykset ovat spekulatiivisia perustuessaan tekniikkaan, jota ei vielä ole.

2. Ohjelma on erittäin kallis ja sisältää huomattavia taloudellisia riskejä.

3. Bioenergian käyttö tarvittavassa mittakaavassa käytännössä lisää päästöjä muualla Suomessa.

4. Bioenergia ollaan laskettu päästöttömäksi energiamuodoksi, mitä se ei ole.

Ohjelman päästövähennykset perustuvat suurimmaksi osaksi hiilen talteenottoon. Sen katsotaan kattavan päästövähennyksistä noin 60%. Valitettavasti teknologia on vielä lapsenkengissä: nykyisellään CCS-ratkaisut ovat erittäin kalliita, eikä ole varmaa, että ongelmia saadaan ratkaistuksi seuraavan 10-20 vuoden aikana. Analoginen tilanne olisi se, jos Suomi tekisi kehitysohjelman, jossa ratkaisisi päästöongelmansa fuusiovoimalla, jota aletaan rakentaa 2050-luvulla. Vihreät ovat olleet kaikkialla hyvin kriittisiä CCS-tekniikan varaan laskemiselle. Olisi hyvä muistaa tämä kritiikki myös Helsingissä.

Kehitysohjelman karut taloudelliset vaikutukset kerrotaan suoraan ohjelman lopussa:

”Vaikutukseksi kaukolämmön hinnan nostopaineeseen on arvioitu 40-50 prosenttia (reaali)…Vuonna 2030 tulosennusteen vaihteluväli on 260 miljoonan euron tappiosta 70 miljoonan euron positiiviseen tulokseen (reaali -180 – +50 miljoonaa). Yhtiön euromääräinen tulos heikkenee merkittävästi vuoden 2008 tasoon (noin 283 milj. euroa) verrattuna. Suhteellinen kannattavuus asettuu vuonna 2030 vaihteluvälille -21 % – + 5 %. Kannattavuuden heikkeneminen on näin ollen sekä suhteellisesti että euromääräisesti inflaatiokehitys huomioon ottaen mitattuna erittäin suuri.”

Toisin sanoen tulos tippuu vuositasolla 2008 luvusta keskimäärin jopa 400 miljoonaa euroa alaspäin. Ja tämän lisäksi kaukolämmön hintaa joudutaan nostamaan 50 %:llä. Tuloksen lasku on kunnallisveroksi muutettuna noin 3%. Eli vaikutus kaupungin talouteen on karmaiseva. Kaiken lisäksi myös ennen 2030-lukua toteutuvat päästövähennykset ovat spekulatiivisia. Bioenergia ollaan mallissa laskettu täysin päästöneutraaliksi, mitä se ei uuden tutkimuksen mukaan ole. Lisäksi Helsinki tarvitsisi uutta bioenergiaa niin paljon, että se käytännössä veisi sisämaan kaupungeilta mahdollisuuden korvata turvevoimaloitaan puubioenergialla. Olen kirjoittanut puubioenergian ongelmista oman blogimerkinnän.

Ydinkaukolämmöllä merkittäviä päästövähennyksiä

Fortum  markkinoi ydinkaukolämpövaihtoehtoa Helsingille voimakkaasti hakiessaan lupaa uudelle ydinvoimalalleen 2010. Yhtiö oli valmis rakentamaan uuteen voimalaan kaukolämpömodifikaation omalla kustannuksellaan jopa ilman takeita Helsingin tai muiden pääkaupunkiseudun kuntien halukkuudesta toteuttaa lämmityksensä ydinkaukolämmöllä. Lopulta Fortum ei saanut lupaa Loviisa 3:lle. Käsittelin hallituksen ydinvoimapäätöstä ja siihen johtaneita syitä taannoisessa blogimerkinnässäni.

Sekä Fortum (Pöyryllä) että Helen ovat teettäneet ydinkaukolämmöstä konsulttiselvityksiä. Näiden mukaan ydinkaukolämpö vähentäisi Helenin päästöjä noin 80 % (mikä vastaa 65 % vähennystä koko Helsingin päästöihin, ml. liikenne). Helsingin tulisi investoida omistusosuuteen voimalasta sekä siirtoputkeen yhteensä ainakin ainakin kolme miljardia euroa, mahdollisesti enemmän. Tämä rasittaisi Helenin taloutta kymmenen vuoden tähtäimellä todella paljon, mutta olisi pidemmällä tarkasteluvälillä selkeästi muita vaihtoehtoja taloudellisesti kannattavampi.

Ydinkaukolämpövaihtoehdossa Helsinki ostaisi osuuden uudesta ydinvoimalasta, johon rakennetaan kaukolämmön mahdollistava modifikaatio. Osuuden suuruus ja arvo riippuvat mm. siitä, haluaako Helsinki luopua vain hiilivoimaloistaan vai myös Vuosaaren maakaasuvoimalasta ja siitä, rakentaako Helen suunnitellun suuren merituulivoimapuiston. Joka tapauksessa osuus olisi ainakin 15 % voimalasta, ehkä jopa 50 %. Kesällä Helen saisi voimalasta pääosin sähköä, talvisin lämpöä, jonka tuotanto siis vähentää jonkin verran saatavaa sähkötehoa. Kaukolämmölle rakennetaan noin 100 kilometrin pituinen putki, joka maksaa 1,5 – 2 miljardia euroa. Käytännössä olisi tarkoituksenmukaista saada ydinkaukolämpöprojektiin mukaan myös Espoo ja Vantaa, koska putken rakennuskustannukset ovat niin suuret ja lämpöenergiaa riittäisi niidenkin tarpeisiin. Vanhat hiilivoimalat jätettäisiin paikalleen varavoimalaitoksiksi. Ydinkaukolämmöstä voi lukea tarkemmin muutaman vuoden takaisesta blogimerkkinnästäni.

Luvut ovat vastaansanomattomia. Ydinkaukolämmöllä on siis tutkitusti kolme jättimäistä etua puolellaan:

1. Se on pitkällä tähtäimellä ylivoimaisesti kustannustehokkain.

2. Se vähentää päästöjä jopa kaksi kertaa enemmän kuin bioenergia-skenaario.

3. Sen käyttö ei kuluta juuri yhtään primaarienergialähteitä toisin kuin bioenergia.

Mitä jos pysyttäisiin kivihiilessä?

Helenin kehittämissuunnitelmaa on kritisoitu pääasiassa kahdesta lähtökohdasta. Varsinkin poliittinen oikeisto on ottanut sen hampaisiin kalleutensa vuoksi. Kolmen miljardin investointikustannukset nähdään aivan liian mittavina. Toinen kritiikki kohdistuu vaikutuksiin ilmastolle. Esimerkiksi Osmo Soininvaara on blogissaan esittänyt monesti huolensa siitä, että päästökaupan oloissa kehityssuunnitelman mukaiset toimet alentavat kyllä Suomen päästöjä, mutta eivät päästöjä globaalisti. Tämä johtuu siitä, että päästöoikeuksien määrä on vakio – jollei niitä käytetä Helsingissä, joku muu kyllä käyttää ne. Kaiken lisäksi biopolttoaineista aiheutuvat päästöt eivät ole päästökaupaun piirissä, jolloin globaalit päästömäärät kaiken kaikkiaan jopa nousevat.

Kolmas kritiikki kohdistuu ydinkaukolämpöön ja on sukua päästökauppakritiikille ja siitä ovat puhuneet Ainakin Osmo Soininvaara ja Otso Kivekäs. Heidän argumentointi menee seuraavasti. Koska kaukolämmön tuotanto vie ydinvoimalan toiminnalta potentiaalista sähköntuotantokykyä ja samalla menetetään kivihiilen poltosta tullut sähkö, korvataan nämä käytännössä Nordpoolin alueella jossain muualla tuotetulla kivihiilellä tuotetulla lauhdevoimalla. Ja tämän lauhdevoiman päästöt ovat niin suuret, että päästöjen kannalta nykytilanne on ilmaston kannalta yhtä hyvä tai jopa parempi kuin ydinkaukolämpö.

Myös kahta ensimmäistä kritiikkiä voi kohdentaa myös ydinkaukolämpöön. Jokainen näistä kritiikeistä on periaatteessa validi, mutta niissä on omat heikkoutensa. Ensinnäkin ydinkaukolämpö vaatii kehitysohjelman suunnitelmiakin enemmän investointeja. Mutta investointeja vaatisi myös kivihiilessä pysyminen: voimaloita pitäisi uusia. Ja päästökiintiöiden pienentyessä päästöoikeuksien hinnat tulevat kasvamaan voimakkaasti ja tällöin erityisesti hiilivoiman kustannukset nousevat. Konsulttiselvitysten mukaan jääminen kivihiileen olisikin kaikkein kallein vaihtoehto. Päästökiintiökritiikki voidaan torjua samalla perusteella. Eli jossain vaiheessa nämä investoinnit pitää joka tapauksessa tehdä jo päästöoikeuksien kallistumisenkin vuoksi. Vaikka tämä ei ole taloudellisesti kannattavaa vielä nyt, on päästöoikeuksien voimakas kallistuminen varmaa kaikissa sellaisissa tulevaisuusmalleissa, joissa ilmastonmuutokselle tosiaan tehdään jotain eikä keksitä mitään fuusiovoiman kaltaista käänteentekevää teknologista hopealuotia.

Kolmanteen kritiikkiin voidaan vastata samalla tavalla. Saastuttavista lauhdevoimaloista ei varmaan koskaan päästä kokonaan eroon (niissä ehkä aletaan käyttää hiilen talteenottoa, kun päästöoikeuksien hinnat nousevat tarpeeksi), joten niillä voidaan perustella yksittäisten ilmastotoimien kannattamattomuus hamaan tulevaisuuteen. Mutta ei ole olemassa mitään sellaista tulevaisuusskenaariota, jossa ilmastonmuutokseen puututaan globaalisti tehokkaasti, mutta Helsingissä toimisi hiilivoimaloita.

Miten tästä eteenpäin?

Loviisa 3 ei tule valmistumaan ainakaan 15 vuoteen. Mutta päätös ydinvoimalan teknisestä toteutuksesta tehdään jo kauan ennen kuin sitä aletaan rakentaa. Loviisan ensimmäisen reaktorin käyttälupa on voimassa 2027 asti, toisen 2030. On todennäköistä, että ne saavat ainakin 10 vuotta jatkoaikaa, mutta tästä huolimatta Fortum luultavasti käynnistää korvaavan voimalan (tai kahden) lupa- ja suunnitteluprosessin ennen vuotta 2020. Tällöin olisi hyvä, mikäli pääkaupunkiseudun kunnilla olisi yhteinen halu toimia ilmastonmuutosta vastaan ja hyödyntää tulevaa ydinenergiaa.

Nyt pitäisikin aloittaa pikimiten keskustelu sekä Helsingin sisällä että Espoon ja Vantaan päättäjien kanssa. On katsottava totuutta silmiin ja tunnustettava, että ydinkaukolämpö on ainoa kestävä ja teknologisesti kypsä vaihtoehto kunnianhimoisten päästövähennysten saavuttamiselle. Bioenergiaa varten tehtävät modifikaatiot Hanasaaren ja Salmisaaren hiilivoimaloihin voidaan tehdä niiden ollessa verrattain edullisia. Tällöin saadaan lisää kokemusta puubiopolttoaineista ja luultavasti huomataan niiden ongelmat konkreettisesti. Näin myös saavutetaan 20-20-20 –ilmastotavoitteet.

Helsingin tulee antaa Hanasaaren voimalalle jatkoaikaa. Sitä ei voida edes Helenin suunnitelman mukaan edetessä sulkea ennen vuotta 2025, jolloin monipolttoainevoimala valmistuisi, koska sitä tarvitaan talvella kaukolämmön tuotannon varmistamiseen. Voimala jää Loviisan uuden reaktorin varavoimalähteeksi, samoin kuin Salmisaaren voimala sekä Vuosaaren kaasuvoimala. 2020 jälkeen Helsingin tulee jatkaa päästöjen vähentämistä. Tämän tulee tapahtua subventoimalla olemassa olevan asuntokannan energiaremontteja. Toinen keino on ostaa Osmo Soininvaaran idean mukaisesti päästöoikeuksia markkinoilta ja yksinkertaisesti jättää ne käyttämättä. Tällä hetkellä päästötonnin hinta on markkinoilla vain kahdeksan euroa, jolloin 20% päästövähennykset saisi kuitattua noin viiden miljoonan euron vuosittaisella summalla. Tämä tulisi ennen ydinkaukolämmön rakentamista halvemmaksi kuin muut väliaikaiset ratkaisut.

Loviisa 3 – ja kaukolämpöputki – valmistuisi todennäköisesti joskus vuosien 2030 ja 2035 välillä. Valmistuessaan se tiputtaisi Helsingin (tai mahdollisesti koko pääkaupunkiseudun) kasvihuonekaasupäästöt reippaasti alle puoleen ja noin neljäsosaan nykytasosta. Tämän jälkeen ollaan jo hyvin lähellä 80 % päästötavoitetta, jonka avulla Helsinki olisi varmasti yksi vähäpäästöisimmistä kaupungeista maailmassa.

Edit. 27.10.2012: Aiheesta keskustellaan aktiivisesti Osmo Soininvaaran blogissa